keskiviikko 24. tammikuuta 2018

KANNATTAAKO MORJESTAA ?

Karavaanareilla on omat tapansa ja hyvä niin.  Ovat muotoutuneet vuosikymmenien saatossa, hioutuneet totutuiksi tavoiksi ja ovat saaneet kylkeensä vaikutteita ajan hengestä kuljetun matkan mukaisesti, sekä siitä mikä tuntuu sopivan harrastukseen kunakin aikakautena.
  
Ennen oli yhteishenki.
Nooh, sanois Liimatainen, onhan sitä edelleenkin !  On on, mutta väitän sen sopeutuneen nykyajan rytmiin ja rutiineihin, mentaliteettiinkin, muuttunut aika muuttaa ihmisiä näköisekseen!
Uusi aika on lokeroinut harrastajia omiin piireihinsä ja ikäänkuin vaatii toimimaan nykyisen ajatusmallin mukaisesti.

"Se oli silloin...".  
Silloin kun harrastuksemme oli nuori ja harrastajia vähemmän, oli helppoa erottua massasta, profiloitua jonkun uuden jäseneksi ja tuntea kuuluvansa erityiseen porukkaan.  Se, jos mikä, viritti erinomaista yhteishenkeä.

Yhteishenki poiki yhteisiä tekemisiä.
Niin se teki, tulivat treffit, saman kipinän saaneet halusivat viettää aikaa yhdessä harrastuksensa parissa ja keskustella ajankohtaisista asioista sekä vaihtaa kokemuksia  keskenään.
Poiki lisää uusia ajatuksia, perustettiin alueita samanhenkisten kanssa, tehtiin talkoilla yhteistä hyvää ja kehitettiin harrastuspohjaa suuntaan, mikä oli mielekästä tai siksi katsottavaa.  Osa jaksoi silti edelleen reissata, osa ei ja jäi huilaamaan omiensa joukkoon, syntyi ns. omia alueita.

Oli syntynyt hajaannus.
Liikkuvat karavaanarit kiertelivät ja ne jotka eivät liikkuneet, ryhtyivät "työläisiksi" kehittelemään perustamiaan alueita eteenpäin ja paremmiksi, heistä tuli kausipaikkalaisia.
Julkeimmat suuntasivat koppeja vetävät autonsa Eurooppaan, syntyi ulkomaan matkaajat, näin karavaanariharrastus hahmotti uusia rajojaan ja seitinohuet rajat oli jo nähtävissä harrastuksen ympärillä.

Syntyi  integraatio.
1964 maailmaan pullahti leirintämatkailun keskusliitto, muuntuen 1976 matkailuvaunuyhdistysten kattojärjästöksi, Matkailuvaunuliitto SF-Caravan ry:ksi ja edelleen 1988 SF-Caravan ry:ksi, tehtävänään  toimia leirintämatkailijoiden, karavaanareiden ja muiden asiaa harrastavien edunvalvojana.  Saman katon alle taas koko porukka !
Kuuskytluvun loppupuolella tulivat asuntoautot, rakennelmat pohjautuivat paketiautoihin ja ajan kuluessa kehitys toi maanteillemme tehdasvalmisteiset asuntoautot ja kahtiajako tuppasi taas ilmoille.  Oli siis asuntovaunuilijoita ja asuntoautoilijoita ( Huoh ! sanoi Liimatainen).

Soppa oli keitetty.
Monensorttista harrastajaa liikkui, kuka koppia vetäen, kuka matkakopista ajaen ja kuka kausipaikallaan hääräten, kuka kutsui itseään ulkomaanmatkaajaksi, toinen puskaparkkilaiseksi, joku ei suostunut edes liiton jäseneksi, ja joku taas kulki vuokrapelillä ja oli aivan eri maata kuin muut jne.
Varsin kummallista tässä erikoisessa kulkurisopassa kuitenkin on  muinaisjäännös ajoilta, jolloin yhteishenki liitti ihmisiä yhteen ja loi yhteenkuuluvuutta siinä määrin, että vastaan tullessa käsi nousi ohjaamossa tervehdykseen, joissakin kulkimissa jopa molempien kädet.  Sitä näkee yhä edelleen.





Kannattaa siis morjestaa !

Winemaker



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti