lauantai 30. joulukuuta 2017

KUNKKU-UKON AJATUKSIA ( Osa 2/2 )

” Sanasta miestä, sarvesta härkää ”, ajattelee Kunkku - Ukko.
Tuo vanha suomalainen sananlasku on hyvä ohje moneen ”tautiin”, moneen tilanteeseen ja moniin yhteyksiin, niin tähänkin, fundeeraa Ukko ajateltavan ainakin Äijäaseman pakeilla ja jos kohta ainakin tulevana suvena, jolloin aseman puiset penkit eivät vaadi perseenalustaa istujaltaan.

Tauti tai tilanne, yhteys tai johtajuus tuli Ukon mieleen päivätorkuilla loikoillessaan Akkansa patistellessa päiväkaffelle  ” Jokos tuli valmista ” – sanomallaan, kiepaisten kaffepannun nenäni edestä niin, että kaffetuoksun jana pomppuutti pystyyn ja pöydän ääreen.

Lukitaan sitten tämä johtajuus.
Ihan kohtsilleen firmamme saa uuden firmanhoitajan, puheenpitäjän ja keulakuvan, kertomaan tärkeitä asioita, vetelemään suuria suuntaviivoja ja näyttämään  minne meidän pitäisi mennä.  Kunkku-Ukko on tavannut uuden päällikön ja tykkäsi meiningeistään, aikookin suositella Äijäasemalle, että otetaan vain porukoihin, reilu ja tavallisen tuntuinen herrasmies näytti olevan, vaikka konsultti onkin ja assuki Turus.

Kunkku-Ukko tapasi myös väistyvän dirikan, lappenrantalaisen ja lupsakan pyknikkotyyppisen seuramiehen, työskenteli kanssaan vajaan pariviikkoisen ja totesi myös hänessä olevan ainesta Äijäaseman vakiokalustoon, jahka taas Kunkulle  automobiilinsa parkkeeraa. 

Kunkku-Ukko ajattelee niin, että uusi aikakausi aikakautta ja ominaisuudet sinällään, mutta johtajuus, mikä tässä lukittiin, on herroille sama.  Vain toimintatapa ja –tyyli vaihtuvat.  Sekä väistyvä että uusi uskoakseni tarttuvat härkää sarvista ja ottavat sanasta miestä, tekevät sen mitä tehtävissä tässä puulaakissa on ja johtavat joukkojaan edestä, liput liehuen.


Kunkku-Ukko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti