sunnuntai 9. lokakuuta 2016

FAREWELL

Aamu oli sumuinen, yläkerran makuuhuoneen ikkunat olivat huurussa, yöllä oli ollut pakkasta.
Mies nousi ja suunnisti alakertaan kahvinkeittoon, vaimonsa sisarineen tulivat alas hetken kuluttua, puuro oli saatava liedelle. Aamainen oli maistuva, aurinko nousi idästä ja lämmitti ruokailijoita, ateria nautittiin hiljaisuuden vallitessa.

" No niin", sanoi mies, nousi pöydästä ja asteli keittiön läpi verannalle, katseli Saimaalla ohiajavaa venettä miettien, " menee menojaan".
Mies nosteli viimeisiä tavaroita peräkärryyn, paljoa ei enää ollut jäljellä, muutama nojatuoli ja vähän muuta.  Sitoi kuormaliinoilla nyssäkät ja sulki kannen, "se oli sitten viimeinen kuorma", ajatteli mielessään.

Naiset lopettelivat tiskaustaan, pakkasivat  aamiaisvälineet koreihin ja laittoivat mukaan lähtevät ruoat kylmälaukkuihin, kompostijätteet ja roskat otettiin tällä kertaa mukaan, olihan muu meininki talosta jo laitettu luovutuskuntoon edellisenä päivänä ja illalla.
Mies asteli alas rantaan lämmittämään lähtösaunaa, lähtöpäivä oli vasta puolessa, vielä oli siis aikaa katsella ja kuulostella, miettiä menneitä ja ajatella huvilan uutta elämää.
Naiset istahtivat olohuoneen kahdelle tuolille, jotka jäävät taloon, vaitelijaina katselivat ulos isoista ikkunoista ja nauttivat auringon lämmöstä, varmaan se oli heille järjestetty lähtöpäiväksi, kuten aina lähtöpäivinä tapana oli, näin uskoivat.

" No niin, sauna olis sitten valmis", kuului rinteestä, mies vilkaisi ikkunoihinpäin ja totesi naisten noteeranneen viestinsä.
Jo kohta mies näki huvilan naisten menevän alas rantaan saunakorit käsivarsillaan, keskustellen vaimeasti.

" Mitäs poikia siellä oiken on, tulkaapas esittäytymään", mies ajatteli mennyttä aikaa ja tulevan vaimonsa tädin sanontaa 50 vuotta sitten, katseli kiviaitaa ja huvilaa sen takaa.
Tunsi suurta kunnioitusta tätä paikkaa kohtaan ja sen historiaa, sekä sen tapaa yhdistää eri sukupolvia ja elämää, ihmisiä ympärillään. Mies hymähti ajatuksissaan, " Mene sinä ensin kun olet syyllinenkin", kuuli mielessään ystävänsä Potun sanovan näin vuosikymmenet sitten,  samalla paikalla kiviaidan ulkopuolella, sinisen Anglian vierellä.  Pojat astelivat peräkanaa katsomaan tulevaisuuttaan ja toinen heistä jättää tänään jäähyväisiä tälle tärkeälle paikalle.  

Naiset nousivat rinnettä ylös puhisten ja kylpytakkiensa helmoja kannatellen, saunapuhtaat kasvonsa hehkuivat punaisina ja molemmat astelivat hiljaisina huvilaan laittamaan itseään lähtökuntoon.
Mies katseli alas rinteeseen, piipusta leijui savu hiljalleen, niin kuin satoja kertoja aiemminkin, asteli mietteissään alas saunalle ja meni kylpyyn.  Misa - kiuas luovutti viimeiset löylynsä lämmittäjälleen, puolenpäivän saunojalle, kiuas pihisi ja suhisi ikäänkuin itkeäkseen lähtijöitä, ei niinkään tätä saunojaa, edellistä kahta se kaipasi ja ikävöi.

Saunottuaan, istuksittuaan hetken tutulla paikkallaan,  laitteli päällensä, kaateli vedet pesuhuoneesta, pyyhkäisi vesipaljun ja padan puhtaiksi kopisti tuhkat laatikosta, kolasi lattian ja siirtyi hyvästelemään saunaa.  Lattia lakaistiin, rallit laitettiin kuvumaan, puita ladottiin hormin ja vastapäisen seinän väliin odottamaan uusia kylpijöitä. Kaikki näytti olevan kunnossa, mies sulki saunanoven varovasti ikäänkuin kunnioittaen iäkästä saunarakennusta, käänsi boda-lukon avainta vasemmalle ja lähti nousemaan hiljaa mäkeä ylös huvilalle.

Nyssäkät ja pussukat olivat autojen vieressä valmiina nostettaviksi mukaan ja niin tehtiin.  Huvila rakennuksineen oli siivottu ja laitettu uusille isännille niin kuin pitääkin, se lämmitti lähtijöitä, mutta ei lohduttanut ja näkyi lähtijöiden kasvoilta.
Jotenkin siinä yksi toisensa jälkeen ikäänkuin keksi jotain tarkistamista, kävi siellä ja tuolla, ei olisi haluttu vielä luopua. Mutta viimein oli noustava autoihin ja niin tehtiin, vain yksi jäi, talon Henki.

Toinen naisista ajoi ensin ulos kiviportista, käytti autonsa äänimerkkiä kahdesti, hidasti sitten hieman, pyyhki silmäkulmiaan ja ajoi ylös hiekkatielle hävitäkseen siitä liikenteen vilinään.

Toinen huvilan naisista istui hiljaa autossaan, mies tuli jostain jotain tarkistamasta, istui autoon ja ajoi yhdistelmän portille, empien hieman hänkin, sitten rivakasti portista ulos.  Pysähtyi ja lukitsi käsijarrun, asteli autostaan portinpieleen, kumarsi kevyesti kiittäen näin menneitä sukupolvia ja mennyttä aikaa kaikesta.

Palasi takaisin autoonsa ja ajoi eteenpäin, käyttäen hänkin äänimerkkiään kahdesti, oli kohta jo liikenteessa.  "Niin oli taru Kalliorannasta osaltamme sitten siinä", sanoi vaimolleen, saamatta vastausta, vain nenäliinä kävi silmänvierustaa.  Puhumattomia ajoivat sillan yli, ohittivat kylän ja käänsivät kohti Hietasta, kuten monta kertaa aiemminkin.



Kummallista, matkalaisten iltapäivä oli aurinkoinen ja syksyn sää oli jotenkin niin kuin keväällä.  Kummallista.