sunnuntai 28. helmikuuta 2016

HAHMOTUSTA

Kirjoituksissani olen luonut monia hahmoja, itse asiassa hahmot ovat mieliaiheitani.  Hahmonluominen on mielestäni hauskaa, onhan se fiktiivistä ja siihen liittyy ripaus todellisuutta meistä itse kustakin.  Hahmonluominen  on tarkkaa touhua, etenkin jos parodioi kohteestaan.

Otan tässä blogissani esimerkiksi herra Carl Rudolf af Caravaniuksen.

Carl Rudolf aiheutti sekavia tunteita tullessaan julkisuuteen, persoonansa aiheutti ihmetystä ja monet näyttivät miettivän aihetta.
Kommentteja ja jopa yksityisviestejä tuli luojalleen.

Hänen ajatuksiaan ei ymmärretty siitäkään huolimatta, että herra on fiktiota, ehkä varsinkaan syystä, että Carl Rudolfin persoonaa lähellä olevia  henkilöitä näyttää olevan oikeassa elämässä.
Kärkevimmät kommentit hahmoon kohdistuivat juuri taholta, jotka elävät ja kirjoittavat meille viikoittain, omaavat Carl Rudolfin mahtipontisuutta ja korostavat oman egonsa suuruutta.  Ei ollenkaan yllättävää, pikemminkin odotettua.

Carl Rudolfille nauroivat hersyvästi lukijat, joilla huumori näytti olevan muutoinkin kohdallaan, myös heiltä sain Rudolfin persoonaan palautetta, jopa lisätekstien muodossa.
Puntaroidessani eri formaateista tulleita palautteita huomioni kiinittyi positiivisuuden ja negatiivisuuden rajaan sekä persoonaan itseensä.  Joissakin palautteissa näytettiin unohtavan, että hahmo on fiktiivinen.
Ei niinkään yllättävää.

No, mites "maan hiljaiset" sitten ?
Maan hiljaisten kommentteja yritin astia tarkalla korvalla, katsella rivienvälejä, sieltähän totuus usein löytyy.
Niin löytyi tässäkin asiassa.  Tietysti niukoissa kommenteissa on niukkaa, mutta näytti ammattiystäväni joitain hippusia löytäneen.  Hippuset olivat positiivisia.

Näin siis Carl Rudolf af Caravaniuksen sitten kävi.




Winemaker

perjantai 19. helmikuuta 2016

BLOGISTI

Blogisti kirjoittaa tekstejään ajatuksistaan, latoo sanomaansa alustaan mielestään ja ajattelee ihmisiä joille kirjoittaa.  Hän yrittää sovittaa sanansa kunkin kirjoituksen sydämeen ja saada aikaan niistä sopivan tekstin valitsemastaan aiheesta.

Hän saattaa kirjoittaa tekstiään vaikkapa punaisella värillä, pyrkiessään korostamaan sanomaansa, yhtään sen enempää valinnallaan vaikuttamatta. Sanoma sinällään, on pääosassa ja teksti sitten sivuosassa, sitä jotkut kuitenkin jaksavat lukea.

Meitä blogisteja on monenlaisia, on tosikkoja, kivoja, hauskoja ja vihatttujakin.
Yhteistä meille on kirjoittamisen herkkyys, tuottaminen ja sisäinen kaiku kirjoittamiseen, välittämättä palautteesta.  Jotkut huimapäät meistä kertakaikkiaan kerjäävät palautetta ja jalostavat sitä siten, että palauttavat sen vastineen muodossa kiertoon.  Se on bloggausta.

Yhteistä blogisteille on sana.
Kirjoituksen hallinta tulee sanoista ja kokonaisuus siunaantuu tekstin harmoniasta, sen sanahelinän syvyydestä sekä sanomasta, josta kirjoitetaan.  Aina se ei ole niin helppoa.  Helppous puolestaan tulee tekstistä ja sanomasta siinä.  Lukijalla se on silmässä.  Sanoma.

Lukijalle kirjoitettu sanoma merkitsee kannanottoa asioihin ja näin blogisti leimaantuu tekstiinsä tai sitten onnistuu väistämään omilla kommenteillaan sanomansa keskeisen osan liukumalla ikäänkuin sivuun aloituksesta.  Se lienee blogistin suoja.

Kirjoittajien kohtalo on sinetöity.
On vaikea pyrkiä eroon leimasta otsassaan, vaikeaa muuttaa alkuperäistä sanomansa ideaa.  Se kuitenkin paistaa läpi jostain kirjoituksen lauseesta tai loppukaneetista.  Sitä ei pääse pakoon. Siksipä juuri blogisti on ajatustensa vanki.

Winemaker the Blogger


maanantai 8. helmikuuta 2016

OLEN NÄHNYT MAAILMAA

Olen ollut putkassa, hengittänyt sen metallista ilmaa ja käynyt tupakalla vartiotuvan puuvajassa, nukkunut sen rautasängyllä, mittaillut lattian pohjaa 2 vuorokautta.




Olen tehnyt betonilaattoja, kuvioinut niitä raparperin lehdillä, valanut ja taas valanut, kunnes 20 kpl tuli täyteen.  Sitten asettelin ne kesäisen Perämettän terassille, kaivonkupeeseen.





Olen matkustanut kuin leppäkerttu, tepastellut laivan kannella, juonut oluttuopin Gdanskin satamassa ja ajatellut tulevia, meneviä ihmisiä. Minne lie kaikki lähteneet, matkalle etelään. Varonut astumasta kertun päälle.




Katsellut peilistä taakse jäävää maisemaa, ajatellut tuotakin taustaa, näenkö sitä enää milloinkaan, katsellut perässä tulevaa koppia ja ajatellut sen vetämistä.  Nauranut päivän kommelluksille matkoillamme, istuessani illalla nauttien lasillisen viiniä ja miettien mitähän tästäkin tulee.





Olen ollut perustamassa jääpalloseuraa tietämättä, että se myöhemmin tulisi voittamaan Suomen mestaruuuksia ja tuottaisi pelaajia Suomen maajoukkueen pelaajistoon, sekä tulisi olemaan eräs suurista juniorien kasvattajaseuroista Suomen jääpallokartalla.




Olen ollut sienimetsässä katselemassa metsän antimia ikäänkuin jotain minulle kertoisivat. Kertoivat kuulijalle syksyisen metsän raikkaudesta, metsän hiljaisuudesta ja linnuista, jotka palaavat taas keväällä.







Olen nähnyt Orbin, ihmetellyt sen olemusta ja tarttumista kamerani kuvaan.  Sanovat herkkyydellä olevan asian kanssa tekemistä ja elämällä niiden näkemisessä.

  


Olen tehnyt kotiviiniä mansikoista, mustikoista, tehnyt sitä rakkaudesta harrastukseen ja juhlan kunniaksi, nauttinut sitä muutaman lasillisen ennen ystävien näkemistä ja muutaman ystävien kanssa. Viinin lappo kertoo minulle viinin maun ja ystävät pitävät ajatukseni koossa, kertovat asioita sekä kulkevat kanssani elämäni myötä.  Ilman ystäviä elämä olisi melko toivotonta.



Hyvää ystävänpäivää !

Winemaker